Lähdön jälkeen

[admin]

Huomaan, että foorumilla monet aiheet keskittyvät entisen lahkomme negatiivisiin puoliin, eikä positiivisia asioita löydy. Ja se onkin hyvä, että ihmiset saavat purkaa myös negatiivisia tuntojaan. Konsernin sisäpuolella se ei koskaan ollut mahdollista. Olen pyrkinyt itse myös miettimään, mitä Konsernissa oli hyvää. Joitakin hyvältä näyttäviä asioita tuleekin mieleen, mutta en oikein tiedä olivatko ne sittenkään hyviä, koska ne kaikki olivat niin ehdollisia. Eihän rakkaus ole todellista, jos se kestää vain silloin kun suostutaan samaan muottiin.

Monet ihmiset ovat Konsernista lähdön jälkeen hyvin rikkinäisiä. Vuosikausia jatkunut syyllistäminen on tuhonnut ihmisen itsetuntoa. Ihminen voi olla täysin hukassa, kun taas aiemmin kaikki oli niin selvää. Nyt pitäisikin itse ottaa vastuu omasta elämästään, eikä vain sokeasti totella jotain auktoriteettihahmoa. Aiemmin jumalan (tarkoituksella pienellä kirjoitettuna) suunnitelma oli iskostettu päähäsi niin selkeästi ja nyt sinun pitäisi itse löytää suhde Jumalaan ja löytää, mitä todellinen usko oikein onkaan.

Aiemmin suhde jumalaan oli suorittamista: Kun teen näin ja näin (esim. kun laihdutan tai ajan riivaajat pois), niin Jeesus tykkää minusta. Lähdön jälkeen ihmisen tulisi löytää todellinen armo. Lahkon sisällä armo oli sitä, että saat jumalalta siunauksen, kun teet tiettyjä asioita. Todellinen armo ei ole sitä. Todellinen armo on sitä, että saamme Jumalan rakkauden osaksemme täysin ansioitta.

Konsernin sisällä ihmissuhteet olivat myös suorittamista ja ihmisillä oli nokkimisjärjestys. Voi olla vaikea hyväksyä se, ettei enään olekaan "eliittiä". Mutta se on myös vapauttavaa. Ei tarvitse ihmistenkään silmissä näyttää miltään erityiseltä. Kun käy eri seurakunnissa, ei tarvitsekaan olla tuomitsemassa, jos nainen puhuu seurakunnassa, tai jos kaikilla naisilla ei olekaan pitkää tukkaa tai ajamattomia kainalo -ja säärikarvoja. Aiemmin kaikista lahkomme erityispiirteistä oli tullut meille ylpeydenaiheita.

Mutta mistä löytyy rakennuspalikoita uuden elämän aloittamiseen? Tässä keskusteluryhmässä on tarkoitus rohkaista ja kannustaa lähteviä/lähteneitä ihmisiä löytämään uusi elämä, uusi toivo, uusi armo, uusi vapaus. Kaikki omat kokemukset ja vinkit siitä, mikä auttoi sinua (esim. kirjat, opetukset, tv-ohjelmat), ovat tervetulleita.

[Markus L.]

Sain suurta apua Paavo Hiltusen kirjasta "siunauksia syvyydestä". Kirja kertoo esim. Paavo Hiltusen eksymisestä eksorkismin (riivaajaoppi) pariin. Hän meni mukaan tuohon samaiseen oppiin mikä Maitobaarin, Tornin, Puutarhan ja Maanantaipiirin keskuudessa vaikuttaa. Opin mukaan uskovaisessa voi olla riivaaja tai riivaajia.

Hän kuitenkin oppi kantapään kautta mitä on Jumalan antama suoja uskovalle. Ehkä tärkein pointti kirjasta oli, että: "perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän saisi niellä" (Piet. 5 luku jae8) ts. hän käy uskovan ympäri (ympärillä). Ei siis uskovaisen ruumiissa. Jumalan antama suoja suojelee perkeleeltä ja riivaajilta. Ei Pyhän Hengen temppelissä voi olla samaan aikaan Herran Henki ja riivaaja. On eri asia olla pahan kiusattavana kuin olla riivaajan vallassa. Jumala sallii joskus pahan päästä meitä kiusaamaan. Mutta senkin Hän sallii rakkaudessaan meitä kohtaan.

[Kevät]

Mulle vertaistuki on ollut tärkeää. Varsinkin heti lähdön jälkeen tuntui hyvältä vain puhua lähteneiden kanssa kokemuksistaan konsernin sisällä. Koen, että keskustelemalla olen saanut purkaa niitä tukahdutettuja tunteita, joita ei konsernissa saanut tuntea. Puhumalla olen voinut saada itsestäni ulos ahdistusta ja vihaa. Vertaistuen ohella olen keskustellut myös joidenkin asiantuntijoiden, kuten terapeutin ja neuvolan terveydenhoitajan kanssa, joka sekin on auttanut. Tosiaalta tuntuu, että tämä paranemisprosessi vie vielä vuosia. Uskon, että lahkokokemuksesta voi parantua vain elämällä tämän kaiken läpi, sitä ei voi kiirehtiä.

Kirjatkin ovat valaisseet tilannetta. Suosikkejani ovat olleet Lemmetyisen ja Janssonin kirjat Kun luostarin muurit murtuvat, sekä Uskolla alistetut. Myös narsismista kertovat Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli ja Sata tapaa tappaa sielu (toim. Välipakka) ovat olleet hyviä. Kirjoista on ollut ollut se apu, että olen ymmärtänyt, etten ole ainoa, joka on kokenut tällaista. On lohdullista tajuta, että meitä on monia ja elämä jatkuu.

Lähdön jälkeen olen aloittanut myös uudestaan aikaisemmin rakkaita harrastuksia. Se on tuonut elämäniloa ja auttanut ajattelemaan muutakin kuin konsernia. Harrastusten ja uusien asioiden kautta olen saanut rakennettua elämään uusia puitteita ja muodostettua ihmissuhteita.

Voimia kaikille ex-konsernilaisille ja nauttikaa ihanasta, vapaasta keväästä!! : )

[eräs]

Itse olen lähtenyt kuviosta vuosia sitten, mutta huomaan yhä huonoina päivinä (kun elämä tuntuu epäselvältä ja turvattomalta) palaavani mb:ssä opittuihin epäterveisiin toimintamalleihin. Esimerkiksi se, että rukouselämästä tulee "kysy Jeesukselta" tyyppistä valmiiden vastausten etsimistä tai että automaattisesti laittaa pois omat tunteet/ajatukset/toiveet/kiinnostukset palvellakseen jotain kokonaan itsen ulkopuolelta määriteltyä. Huomaan myös että suhteessa puolisoon aidon yhteyden rakentaminen välillä unohtuu, kun kuvittelee, että alistuminen ja totteleminen olisi se kristillinen ihanne.

Yksi iso hieno kokemus pari vuotta lähdön jälkeen oli käynti Taizen ekumeenisessa yhteisössä. Oli ihanaa nähdä uskovia perheitä eri kirkkokunnista ympäri maailmaa, jotka aidosti etsivät Jeesusta. Taizen yhteisössä opin myös monia ihania rukouslauluja, jotka hoitavat minua paljon paljon enemmän kuin joku "kysy Jeesukselta" rukous. Näitä rukouslauluja olenkin sitten laulellut lapsille ja itselle lukemattomina iltoina ja tuntenut Jumalan ihanaa läheisyyttä, turvaa, rakkauta ja voimaa.

Tosiasia lienee, että me kaikki kaipaamme rakkautta ja hyväksyntää niin hirvittävästi, että se tekee meidät haavoittuvaksi myös näille vaarallisille lahkoille. Muistan, kun kerran sisällä ollessani sanoin toiselle piiriläiselle, että tässä mukana oleminen on älyllinen itsemurha mutta emotionaalinen lottovoitto.

Oli minusta mb:ssä kuitenkin muitakin hyviä puolia kuin vain tämä (ehdollinen) yhteisön lämmön ja joukkoon kuulumisen tunteminen. Nimittäin nöyryyden oppi. Nöyryys toisaalta loputtomasta parannuksenteosta mutta nöyryys myös sen edessä, että on mogannut niin pahasti, että on sortunut mukaan tällaiseen.

"Sillä nöyrille hän antaa armon" vai miten se taas menikään

VIelä loppuun yksi ihana Taze-laulu teille kaikille:

"Niin loistat Kristus kuin aurinko meille, pimeyden syyttävä ääni häädä pois. Oi loista Kristus, niin kirkkaana että, sinulle sydämemme aueta voi!"

[Markus L.]

Kävin kuukausi sitten Vivamon "Hengellisyyden traumat"-viikonloppuryhmässä. Voin lämpimästi suositella sitä kaikille (jos niitä vielä tulevaisuudessa järjestetään), jotka ovat saaneet lapsuudessaan tai aikuisiällä traumoja väärän hengellisyyden tai vallankäytön takia.

[Mielensäpahoittaja]

Ajattelin vielä lisätä, että toki elämä on muuttunut monin verroin paremmaksi, kuin konsernissa ollessa. Vaikeudella tarkoitin nimenomaan sitä, että siellä riitti, kun oli linjassa. Akvaarion ulkopuolella on opittava suunnistamaan itse, kun lasiseinät eivät tule vastaan joka puolella. Vankeuttahan sellainen on.

Ja kun puhuin ajatusten pysäyttämistekniikoista, keinoina rukoilu ja tiettyjen fraasien toistelu, niin en tarkoita, että kaikki rukoilu on sellaista. Tietenkin on vilpitöntä rukousta ja varmaan vilpitöntä kielilläpuhumista tai muuta hihhulointia, joka kumpuaa jostain aidosta Jumalan läheisyydestä. Mutta Konsernissa kaikki epäily ja kriittiset ajatukset piti vaientaa. Niitä pidettiin perkeleellisinä hyökkäyksinä. Omia ajatuksiaan oppi pelkäämään ja varomaan. Jos niitä olisi pysähtynyt pohtimaan ja olisi selvinnyt alun mielettömästä ahdistuksesta, olisi voinut hahmottua piankin se ainoa järkevä johtopäätös koko touhusta: on parasta nostaa kytkintä ja äkkiä. Sen takia, luulen ma, meitä rukoilutettiin niin paljon ja aina maristiin, että rukousta on liian vähän ja taaskaan ei tämä kokous tai ylistys ollut "auki" kun rukoilijat ei olleet "hereillä".

Minusta jumalasuhteen ja uskon pitää kestää aivotoiminnan harjoittaminen, vaikka se sisältäisi vakavaakin pohdiskelua Jumalan olemassaolosta, raamatunpaikkojen ohjeellisuudesta käytännön elämässä tai oman seurakuntayhteyden terveellisyydestä. Konserni ei tietenkään ole ainoa pulju, jossa tällaista riskibisnestä ei suvaita.

[Mielensäpahoittaja]

Äh, tämän piti mennä tuonne Lähdön jälkeen II-ketjuun. Voi nenä. antakee anteeksi.