Maanantaipiiri.info
Helmikuu 23, 2012, 02:53:14 am *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset:
 
   Etusivu   Ohjeet Haku Kirjaudu Rekisteröidy  
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: MOT nyt Ylen Elävässä Arkistossa  (Luettu 1717 kertaa)
pearbe
Nobo
*
Viestejä: 4



Profiili
« : Joulukuu 19, 2010, 01:27:07 am »

MOT: Koivuniemen herran kultti on päässyt Yle.fi Elävä Arkisto sivuille 07.12.2010 eikä taida sieltä vähään aikaan kadotakaan.  Hymyilee leveästi


''Diplomi-insinööri Tapani Koivuniemi perusti 1980-luvun lopulla kristillisen yhteisön Espoossa. 20 vuodessa siitä kehittyi merkillisiä piirteitä saanut uskonlahko.

Reilu parikymmentä vuotta sitten perustettu kristittyjen teekkareiden uskonyhteisö on paisunut menestyksekkääksi liiketoiminnaksi.

Suljetun yhteisön toiminta vuosien saatossa sulkeutunut ja saanut yhä oudompia piirteitä. Yhteisö mm. edellyttää jäseniltään äärimmäistä hoikkuutta ja lasten kouluttamista kotona.

Yhteisöstä lähteneiden arvioiden mukaan lahkossa toimii edelleen 60-70 aikuista ja alle sata lasta.

MOT:ssa tarinansa kertoo neljä lahkosta lähtenyttä. Lähtijät ovat menneet yhteisöön mukaan nuorina, ja kokevat nyt tulleensa sekä hengellisesti että taloudellisesti hyväksikäytetyiksi.

Ohjelman tiedot pohjautuvat kahdeksan entisen lahkolaisen kertomuksiin sekä nauhoitettuun ja kirjalliseen materiaaliin lahkon toimintatavoista.

Teksti: MOT

AVAINSANAT: 2009, Espoo, kristinusko, kultti, Olari, Otaniemi, Tapani Koivuniemi, teekkarit, uskonto''


http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=100&t=&a=9757
Ilmoita valvojille   tallennettu
mtoivo
Nobo
*
Viestejä: 11


Profiili
« Vastaus #1 : Joulukuu 19, 2010, 03:22:11 am »

Ilokseni myös saman huomasin, ja rippasin itsellenikin talteen nyt yhtenä tiedostona tämän, varmuuden välttämiseksi. Mainio yle-dl -ohjelmisto osaa tätä nykyä tallentaa myös nuo elävän arkiston flash-virrat, näin btw nörttitietona. Tätä koivuniemidataa on nyt kertynyt muutenkin jo "kiitettävä" määrä, Tapani olisi varmasti ylpeä kilvoittelustani. Ehkä dumppaan jossain vaiheessa linkkiä ilmoille, niin ei tarvi noista ärsyttävistä download-palveluista kaikkien muidenkin odotella mp3-tiedostoja jne.
Ilmoita valvojille   tallennettu
Grattis
Juniori
**
Viestejä: 57


Profiili
« Vastaus #2 : Helmikuu 06, 2011, 08:30:56 pm »

Milloin tulee muuten MOT Osa 2?
Ilmoita valvojille   tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

MySQL pohjainen foorumi PHP pohjainen foorumi Powered by SMF 1.1.12 | SMF © 2006-2008, Simple Machines LLC Validi XHTML 1.0! Validi CSS!