Mitä Ritva ihan tarkkaanottaen tarkoitat parannuksenteolla ja synneistä/ vieraista hengistä vapautumisella?
Esimerkki. Olen jotenkin saanut tietää tekeväni itsesäälin syntiä. Minun on itseni tahdottava siitä vapaaksi ja kun teen parannuksen pyydän Jeesukselta anteeksi: "Jeesus, anna minulle anteeksi itsesäälini". Tässä vaiheessa itsesäälin henki on jo heikoilla, kun sillä ei ole enää itsesäälin "lihan tekoa" eli minun haluani syntiin. Vapautuakseni on kuitenkin jonkun vielä rukoiltava: "Itsesääli(n henki), lähde Ritvasta Jeesuksen nimessä." Kun vapautan ihmisiä synnistä, en nykyisin enää käytä riivaaja-, henki-, enkä demoni-sanoja. Sanon yksinkertaisesti: "Itsesääli" taikka "Itsesäälin vallat ja voimat" lähtekää hänestä Jeesuksen nimessä. Tällä tavoin kait kaikki muutkin tekevät rukoillessaan vapautusta synnistä.
Evankeliumin ydin on ihmiseksi tulleen Jumalan sovitusuhri Ristillä - se, että Jumala antoi ainoan poikansa, että hänen uskomalla voi saada iankaikkisen elämän ja yhteyden elävään Jumalaan. Joo - se sisältää myös syntien anteeksisaamisen ja sovituksen, mahdollisuuden saada anteeksi kaikki virheet ja rikkomukset, sekä oikeuden tulla Jumalan lapseksi ilman omaa ansiota.
Aivan, sovitusuhri on se ydin. Sovitusuhrista seuraa se, että minun on mahdollista vapautua. En tosin ole vielä vapaa, mutta kelpaan Jeesukselle tällaisena syntisenä (yli 125-kiloisena), kun olen luovuttanut elämäni Hänelle. Vapaudun eli pyhityn koko ajan. Jeesuksen sovitustyö toi mahdollisuuden vapautumiseen.
Mutta Pyhällä Hengellä täytetyn uskovan tuskin kannattaa keskittyä oman elämänsä osalta riivajien ulosajamiseen...
Olen Hengellä täyttynyt, puhun ja laulan kielillä ja karkeloisinkin, mutta yksinäni en viitsi. Minun elämäni on niin vaikeaa omasta peritystä syntisyydesstäni johtuen, että olen tosi mielissäni, kun bongaan jonkin riivaajan eli siis synnin itsessäni ja pyydän sitä anteeksi Jeesukselta ja sitten ajan sen pois Hänen nimessään. Teen myös hengellistä työtä syrjäytyneiden parissa ja rukoilen muiden puolesta.