Hyviä pointteja, Excon. En osaa lainata, menee pian niin lainailun lainailuksi, ettei kukaan saa selvää.
Yhteiskristillisyys tai ekumenia lienevät vaikeita asioita siksi, että mikään ei välttämättä pakota niihin. Siis pakota siinä mielessä kuin työmarkkinaneuvotteluihin. Välillä minusta tuntuu myös, että joihinkin kristillisiin suuntauksiin kuuluu ihmisiä, jotka eivät rakasta erilaisia ihmisiä. En tarkoita edes kristillisessä mielessä vaan sellaisella tavalla kuin kirjailijat. Vaikkapa Väinö Linna. Henkilöitä ei saa eloon, jos heistä ei oikeasti ole kiinnostunut. Eivät kirjailijat oikeassa elämässä aina ole yhtä ihmisrakkaita, mutta jotenkin täytyy rakastaa kaikenlaisia ihmisiä, että voi elämää kuvata.
Joskus minusta tuntuu, että ahtaiden uskonkäsitysten käsitys kirjallisuudesta on varsin yksioikoinen. Että se on vain jotain mielikuvitusleikkiä tai viihdettä. Itse ajattelen, että miten voisi ymmärtää erilaisia ihmisiä, ellei saisi kokeilla miltä heissä oleminen tuntuu. Joltain osin kirjallisuus minusta täyttää tätä tehtävää, toki elokuvat ja teatteri myös ja varmaan moni muukin taide. Ja voihan niitä ihmisiä ihan kohdatakin, ystävissä, suvussa, työssä jne. Mutta kyllä kirjallisuudella on minusta tässä hyvät mahdollisuudet. Kyllä Väinö Linnan kautta voi vieläkin ymmärtää torpparia. Samalla voi miettiä, että mitä on nykypäivän torpparius.
Minusta Koivuniemeltä puuttuu romaanikirjailijan tai romaaninlukijan rakkaus ihmisiin. Onhan Raamatussakin monenlaisia tyyppejä, mutta Koivuniemeen vetoavat tietyt tyypit (Paavali, kuningas Daavid). Lukutapa tuntuu sellaiselta kryptauksen purkamiselta: kun tämä VT:n pala yhdistetään tähän UT:n palaan, niin johan voimme tästä ymmärtää että... Tuollainen Raamatun salakirjoituksen purkaminen on hyvin hierarkinen opetustapa, sillä sen harjoittajat ovat siinä eksperttejä omassa luokassaan. Se ei maallikolta suju, joten vaikka ymmärtäisi kuinka Väinö Linnaa ei se auta tuollaisessa lukutavassa.
Meinaan, että minusta hierarkisuuden, samoin kuin "ei kaikkia opetuksia kaikille"-ajattelun, takana on tämän yhdistelevän lukutavan ansioiden korostaminen. Kilpaileva lukutapa voisi olla se, että luetaan ehjiä kokonaisuuksia, esim. yhtä evankeliumia. Sellaisessa lukemisessa voi useampi tehdä teräviä huomioita. Tämä ei selvästikään kaikille raamatunopettajille sovi. Silloinkin kun käydään jotain kirjaa läpi alusta loppuun, niin tekstin sisällä liikkuminen on usein opettajan etuoikeus (että mikä kohta muualla Raamatussa voidaan yhdistää tähän).
Sitten tulevat vielä numerologit: säkeiden numeroinnista ja muusta voidaan löytää lukusuhteita, aikaa etsimiseen on ollut tuhansia vuosia. Voidaan kai myös laskea kirjainten määriä tai melkein mitä vaan. Joskus tuntuu, että jotkut ikävystyvät Raaamatun tavalliseen lukemiseen ja innostuvat tällaisista asioista. Voihan sillä lailla jotain löytää, mutta muuten lukutapa on niin harvoille ja valituille tarkoitettu, että he saattavat alkaa pitämään itseään vähän liiankin harvoina ja valittuina.
